01102015 (3).JPG

Syyskuu vaihtui lokakuuksi.

Illalla vein roskapussin koukkuun ja olin kompastua keskellä porrastasannetta oleviin isoihin miehen lenkkareihin. Pesukone linkosi oven takana ja tuntui kuin olisi ollut maanjäristys Richterin asteikolla ties kuinka paljon. Tänä aamuna rappusilla oli toisenlaiset lenkkarit ja porrastasanteella kuivumassa ne edellisiltana pestyt pyykit. Muutaman päivän kokemuksella olen huomannut, että portaissa ei kannata kulkea ulkomuistin varassa. Ulko-ovella on viimeistään hyvä tarkistaa, ettei astu kadulle liian suurissa monoissa.

01102015 (4).JPG

Chino juoksi leipurin kulmalla vastaan kepin kanssa. Kepinheitto pelasti koirien suuremmalta remuamiselta tänä aamuna. Päivällä Chinoa ei juuri näe. Leipurit nousevat anivarhain, joten luulen heidän nukkuvan kunnon siestan päivällä. Lenkkeilimme alakaupungin laitamilla. Nousimme sieltä pääkadulle. Viime talvena puut pudottivat viimeiset lehtensä kohta tulomme jälkeen. Nyt pääkatua kaunistavat vihreillä lehdillä verhotut puut.

01102015 (6).JPG

01102015 (7).JPG

Palasimme takaisin vanhan kaupungin puolelle vihannestorin portaiden kautta. Tori on auki markkinapäivänä eli tiistaisin. Tuoreita hedelmiä ja vihanneksia tulee kerättyä välillä liikaa kannettavaksi ja Pepe lykkää kasseihin vielä extraakin kaupantekijäisiksi. Edessä on sitten melkoinen kantomatka kotiin. Luulen, että tipsujenkin lihakset kipeytyivät aluksi portaissa ja ylämäissä. Onneksi on aikaa venytellä jäseniä ja antaa niille lämpöhoitoa.

01102015 (8).JPG

Viime keväänä kävin verikokeissa Jijonasta palattuani ja yllätyin, kun hb oli 141. Tuollaisia lukemia en ole nähnyt sitten 1980-luvun. On ollut lähempänä 120 jatkuvasti. Sainpa asiaan aivan loogisen selvityksen. Korkeanpaikan leiri nostaa punasolujen määrää, joten hempparin kohotus on jälleen alkanut.