Lauantaina 26.9. kello soitti kuudelta, muutaman tunnin yöunen jälkeen. Siirrän vielä puolella tunnilla herätystä. Kyllä minä ennätän sittenkin. Sitä puolituntista ei olisi pitänyt enää torkkua! Taisi tulla hätä jo kentälle viejälle ajomatkan pituudesta ja ajan vähyydestä. Onnellisesti kuitenkin selvittiin Helsinki-Vantaan lentokentälle ja tipsujen kannalta olisi voinut saapua vaikka tuntia myöhemminkin.

Istuin koneessa ja ihmettelin, että olenko minä tosiaankin jo tässä. Matkalla kohti Jijonaa! Melkoinen taakka laskeutui hartioiltani. Auto oli jäänyt pakattuna Tampereelle odottelemaan seuraavan lauantain lähtöä kohti Keski-Eurooppaa. Postin kautta jouduin laittamaan yhden kevyemmän tavaraerän. Uskomatonta juoksua piisasi pari viimeistä viikkoa kaiken Suomen muuttotouhun jälkeen. Koneessa muistin television kaukosäätimen ja CD-levyjä en ehtinyt aamulla kasaamaan viimeiseen laatikkoon. Joululevyt sentään. Auto tuntui ajaessa omaan takapuoleenkin melko raskaalta. Toista oli tuo kaikki Jijonaan matkaava rompe verrattuna pelkkään koiraboxiin takatilassa.

Toisessa kärryssä kolme matkalaukkua ja läppärilaukku, toisessa iso koiraboxi. Ylileveä kuljetus, jonka kanssa oli pujottelemista Alicanten lentokentällä. Juuri, kun sain kärryt kulkemaan säädyllisesti rinnakkain ja mukavaa vauhtia, sattui eteeni pari hitaampaa mummoa. Formulakuskin tavoin pieni jarrutus ja uusi kiihdytys mutkaan, ettei hakija luule meidän jääneen koneesta. Kyynel silmäkulmassa otin vastaan Espanjan lämmön.

Tipsut tuntuivat muistavan viimetalviset lenkkireitit. Monta vanhaa kamuakin tavattiin iltalenkin aikana. Koti oli tipsuille ja minulle kuitenkin uusi. Harri oli ladannut jääkaappiin syömistä viikonlopun varalle. Iltapalaa löytyi joka tytölle. Sen jälkeen ei jaksanutkaan juuri muuta kuin kallistaa päänsä tyynylle. Tyynyä sain kuitenkin hieman etsiä. Nopeat syövät hitaat! Sänky oli vallattu. Suomessa meillä on sentään 120 cm:n sänky ja siinäkin monta kertaa todella ahdasta. Nyt piti mahtua yhden hengen vuoteeseen. Melkein tekemätön paikka.

Onneksi se anoppi oli lattialla!

26092015%20%281%29.jpg