Prohibido el paso eli jalankulku kielletty. Tämän nyt tajuaa, kun portit on edessä ja maassa näkyy ylhäältä tippuneita lohkareita. Autolla ajaminen onkin sitten jo toinen juttu. Liikenneympyrässä on kaksi kaistaa. Jos satut olemaan ulommaisella kaistalla, niin taatusti joku suikkaa vauhdilla edestäsi seuraavasta rampista ulos. Siinä ei pahemmin asiasta etukäteen varoitella. Ympyrässä ajavalla on kuitenkin etuajo-oikeus kuten Suomessakin.

Ympyröistä saimmekin oikein korkeakoulun, kun etsimme tien 332 varrelta Renaultin liikettä, jonka kohdalta piti kääntyä kohti isoa rakennustarvikemyymälää. Kolmannessa ympyrässä kierrettiin parikin kertaa, mutta Renaultin mainosta ei näkynyt missään. Hondaa, Suzukia ja muita härveleitä näytti olevan kulmakaupassa tarjolla. Siis eteenpäin. Kaksi kertaa piti käydä Plaza Marin liikenneympyrässä saakka kääntymässä. Paluumatkalla huomasin isolla nimen Renault. Sitä vain oli menosuunnassa mahdotonta nähdä matalasta pakettiautosta ja olisi vielä pitänyt osata nousta oikeasta rampista ylös. Renaultin liike oli vasta sillan takana.

Selvisimme vihdoin Leroimerlinin pihaan ja noutopihakin löytyi aika helposti. Entrada ja Salida menevät minulta vielä sekaisin. Toisen auton perässä oli helppo suunnistaa. Nyt kun vielä ne rännit löytäisi. Hyppäsin ulos autosta myyjän kohdalla ja sanojen lisäksi näytin piirrostani. Eihän tässä tarvitse ollenkaan hävetä taitojaan, kun myyjä tajusi heti mistä oli kyse. Kiinnikkeitä vielä kysyin ja samasta paikasta kuulemma löytyvät. Pitihän myyjä vielä etsiä niiden kiinnikkeiden takia uudelleen auttamaan. Ensi maanantaina tai tiistaina tulee puuttuvia osia lisää. Päätettiin palata takaisin keskiviikkona tai torstaina. Viisasta ehkä täällä manaña-maassa.

Sain opastuksen Muxamelin autonpesupaikalle. Kuljettaja laittoi euron kolikon sisään ja tarvittavan määrän vettä huuhdellakseen auton ulkopuolelta. Imuri toimi myös euron kolikolla. Näiden jälkeen oli allas, josta sai vettä auton pyyhkimiseen sisältä. Kätevä paikka. Missäpä täällä muualla puhdistaisi autoaan. Eikä ole hinnassakaan moitteen varaa!

Bonalban kylän kahvilaan meno olikin sitten hieman hakusessa. Seuraavan liikenneympyrän kautta uusi yritys. Ne liikenneympyrät eivät sitten olekaan lähellä, kun pitäisi palata takaisin johonkin ohiajamaansa paikkaan. Vastaantulevan kaistan välissä on yhtenäinen viiva, joka merkitsee, että älä tässä edes unta nää kääntymisestä. Tuosta ongelmasta selvittiin kuitenkin melko helposti. Bonalbassa on isot tomaattiviljemät. Jos ostat espanjalaisia tomaatteja Suomessa, saatat löytää Bonalban nimen lähtöpaikkana. Golf-kentänkin vierestä ajettiin ja niitä kuulemma Alicantessa piisaa. Lentokentällä näkeekin usein golfareita erikoismatkatavaroineen.

Eilen hyppäsin jälleen kamujen kyytiin. Suunnistimme kohti Sant Joania. Kahvilassa oli mielenkiintoinen akvaario. Tummia kiviä oli koholla pohjassa ja punasävyiset kalat uiskentilivat ilman lasikattoa. Tuo isoin vaalea taisi olla 30 cm mittainen. Kalojen ruoka-aika oli varmaan lähellä tai sitten kaipasivat vain rapsutuksia. Ne nimittäin siirtyivät paikasta toiseen minun liikkeitteni mukaan.

Uudet kattotiilet on paikallaan ja sementtiä on lisää seinässäkin. Posti tulee nyt omaan laatikkooni. Parille taululle on löytynyt paikka ja työtila sai nauhaverhon oven suojaksi. Toisen sängyn olen luvannut hyvään tarkoitukseen. Tilalle tulee sohva. Keittiön kaapeista lähti suurin osa laseista. En ole Wishkyä ajatellut hetikohta juoda. Syvät lautaset vaihdoin uusin, sirompiin. Vanhat lähtevät samaan osoitteeseen mihin sänkykin on menossa. Olkkariin etsin pientä pyöreää pöytää. Vanha pöytä vie liikaa tilaa. Sitä voi joku muu kipeämmin tarvita. Postilaatikkokin on kadun varrella. Monta asiaa on edennyt tämänkin viikon aikana. Muutama uusi espanjalainen sanakin on jäänyt mieleen asioita hoitaessa. Ääntäminenkin alkaa vähitellen sujua. C-kirjain iin ja een edessä vie jo kielen englannin kielen th-asentoon. Ehkä joskus?

Tämä on joka-aamuinen näky aamulenkin alkupäästä. Jijonan autoliike on edessä ja ylhäällä vuorenkupeessa on linnoitukselle menevä kävelypolku. Oikean kulman taakse jää seimialue, jonka rakentamista mielenkiinnolla jälleen odotan. Reilun kuukauden päästä kaupungin nuoret työmiehet alkavat taas kuljettaa ihmishahmoja paikalle. Emma ja Wilma pistävät lenkillä välillä nelijarrun päälle. Tällä kertaa ne halusivat istua hetken portailla. Mikäs kiire meillä! Ja jos on kiire, niin silloin ainakin lenkillä vetkutellaan. Niin tipsujen tapaista.

Viikko on ollut täynnä yhteisiä hetkiä kavereitten kanssa. Siinä sivussa on hoitunut monen monta käytännön asiaa. Juttelut kadulla ja tilanteiden nopea vaihtuminen saavat välillä unohtamaan, mitä piti seuraavaksi tehdä. Hyvä etten jäänyt ilman saunaa. Unohdin totaalisesti puolituntia sitten sovitun ajan. Olin aamusella huokaissut, että voi kun pääsisin saunaan. Tilaisuus tarjottiin kuin yläkerrasta. Parvekkeelta.

Olipa mukava istua leppoisissa saunan löylyissä. Harmi vaan, kun tätä ei voi tavaksi ottaa.

Puhelinherätys pirisi aamuyöstä klo 4.00. Olimme valmiita lentokentän keikkaan. Minä ainakin pystyssä. Hereillä en kuitenkaan. Onneksi minun ei tarvinnut ajaa. Tuskin olisin pimeässä osannut lentokentälle, kun en ole sinne päivälläkään vielä ajanut. Auto ja pirteä kuljettaja saapuivat perjantaina iltasella. Melkein ensimmäiset sanat olivat: "Eihän minun tänään tarvitse ajaa autoa enää?" Voin kuvitella maasturin jälkeen lähes 5000 kilometrin ajon pienellä Getzilläni, joka oli ääriään myöten täynnä tavaraa. Melkoisen haasteellinen reissu, joka sanoiksi puettuna oli Keski-Euroopan lomaviikot. Kaksi viikkoa takana ja ansaittua lepoa ei tullut Jijonassakaan.

Kolme vapaaehtoista odotti malttamattomina autonpurkaustalkoita. Jyrki ehti hädin tuskin tuntia huilata, kun kieppasin kaupungin ympäri ja saavuin kapealle kadulle. Tavarat oli saatava äkkiä pois autosta, koska autoa ei voinut ohittaa kuin kävellen. Onneksi melkein kaikki tarvittava oli standardimittaisissa muovilaatikoissa. Punainen auto ilmestyi siksak-kulmasta näkyviin. Pari laatikkoa vielä ja sitten menoksi. Kiipesin tappomäen ylös ja ehdin vielä mainiosti kantotalkoisiin. Viimeisten laatikoitten kohdalla muistin, että pöydät ja ompelukone jäivät vielä peittojen alle. Uudestaan parkkipaikan kautta kaupungin ympäri. Autolla ajaminen tuntui kolmen viikon tauon jälkeen oudolta.

Kuvateksti: Purkupaikka oli tuon oikealla puolella olevan punaisen seinän ja postilaatikon välissä.

Perjantain urakan jälkeen teimme vielä iltalenkin linnakkeelle. Sant Joanin valot näkyivät kirkkaina ja alapuolella valaistu Jijonan kaupunki. Tasca Capetassa näytti olevan englantia puhuvaa porukkaa, joten tarjosin pienen hengäsdystauon mäkien ja rappusten kiipeämisen sivuun. Meininki oli juuri sellaista kuin espanjalaisessa pubissa aina. Kaikki ovat  äänessä ja joku puhuu viiden ihmisen ylitse jollekin toiselle. Alan vähitellen ymmärtää tätä espanjalaista tapaa puhua kovalla äänellä.

Lauantain tipsulenkin jälkeen kyselin Jyrkin halua pienelle maastokävelylle. Ihana vieras, kun kaikki kävi. Ihmettelimme rappusia noustessamme paketoituja kiviä. Asetelman tekotapaa en ollut aiemmin ajatellutkaan. Kaupunki on vuoren kupeessa ja vuoren takana maisemat ovat rauhallisen hiljaiset. Kapusimme rinteelle tehtyä kulkuväylää pitkin kohti linnaketta. Vastaan tuli tilallinen, joka näkyi alas ehdittyään menevän suljetusta portista maapaikalleen. Turistinainen heitti "Buenos dias ja heti perään Hasta luego." Montaa muuta emme siellä ylhäällä nähneetkään. Korkeanpaikankammoisena ylitin taas itseni. Menin hieman pidemmälle raunioilla. Hiukan minua järkytti, että viimetalvisesta kuvauspaikastani oli osa sortunut ja reikää ei ollut enää jäljellä. Silti uskalsin edetä, kun Jyrkin meno eteenpäin näytti niin varmalta. Alastulokin sujui suht´ hyvin takaatulevin reitinvalintaohjauksin.

Kuvateksti: Tästä reiästä oli oikeanpuoleinen osa kadonnut jonnekin viime talven jälkeen

Aika helposti sain kaverin puhuttua pääkadun varrelle jäätelöbaariin kahville ja halusin ehdottomasti tarjota paikallista turron-jäätelöä. Turron on täällä sesonkituote syksystä espanjalaisten jouluun eli Loppiaiseen asti. Turronia saa monissa muodoissa ja sen raaka-aineina käytetään manteleita, hunajaa ja kananmunan valkuaista. Mitä sitten lisätään turron-suklaaseen, sitä en tiedä. Itse pidän perusturronista. Sitä myydään suklaan tapaisissa levyissä. Voisin kuvitella, että se on jopa terveellistä.

Iltapäivällä ajelimme campolle. Melkoista serpentiiniä ovat nämä tiet tuonne ylöspäin. Ehkä totun ajamiseen, kun teen sitä omaan tahtiin rauhallisesti. Campolla saimme herkullista grilliruokaa ralliautojen säestäessä ruokailuhetkeämme. Mantelin kuoren särkeminen vasaralla aiheutti minulle pieniä ongelmia. Tämän jälkeen en ihmettele manteleitten hintaa. Teolliseen käyttöön tarkoitettuja manteleita varten on onneksi koneet. Laventeli, rosmariini ja meirami siivittivät keskusteluja, samoin yhteinen Tampere-tausta. Minulla on nyt rosmariinia muutama oksa repussa kotiintuomisina.

Illalla vietettiin lämminhenkistä ruokailuhetkeä edellisiltaisen talkooporukan kanssa. Olin ehtinyt tunnin ahertaa pöytien ja laatikoitten kimpussa ja saanut raivattua hiukan tilaa keittiöön. Jauhelihakeittoa jäi vielä pakastettavaksi asti. En näköjään osaa mitoittaa syömisiä henkilöiden lukumäärän suhteessa. On varmaan jäänyt takaraivoon perheenäidin pahe: Joka päivä ei tarvitse laittaa ruokaa, kun tekee kerralla enemmän.

Aamu alkoi sunnuntaina siis aikaisella herätyksellä. Tipsuista jompikumpi oli jättänyt melkoisen protestin autontuojan makuusijaan. Märästä vuoteesta oli takuuvarma, helppo nousu. Taisivat tipsut luulla lennon olevan taas edessä, kun punainen anoppi oli lattialla pakattuna täyteen tavaraa. Syyllinen ei ilmoittautunut teostaan millään muotoa.

Teeveekin toimii ja valkkasin DVD-elokuvistani kevyen version. Bambi 2 oli varsin mukavaa ja rentouttavaa katseltavaa. Suuri kiitoksen aihe on tuon auton ja tavaroitten tuonti tänne asti. Ompelukone on paikallaan. Tulostimen piuhaa en ole vielä löytänyt. Moni muu tavara etsii myös paikkaansa.

Uusi viikko on alkamassa uusin kujein.

 

 

Viime talvena otin Jijonan asunnosta kuvia. Tuo tekomuratti tuolla tyhjällä seinällä häiritsi minua jo silloin. Minäkö muka taikauskoinen? Pois se minusta, mutta murateista on elämässäni monta tarinaa ja koskaan ne kasvit eivät ole minulle hyvää tienneet.

Kaakonkulmalla sain todella ison muratin uuteen kotiin tupaantuliaislahjaksi. Olin kuullut murateista tarinoita, mutta minähän en sellaisiin usko. Muratti sai ykköspaikan amppelissa olohuoneessa. Oli se vihreä ja kaunis. Varmaan maksanutkin paljon? Isoilla viherkasveilla on kukkakaupoissa hintaa. Minä en ole mikään viherpeukalo ja aavistin jo, että tuo kasvihan ei kauaa tule loistamaan. Oliko ennuste huono vai astuiko taikausko kuvaan? Vuoden se kukka roikkui siinä amppelissa kuivettuneine varsineen. Lehdet olivat aikaa sitten pudonneet. Kaikki asiat menivät niin pieleen kuin vain voi mennä. Olin itse vähintään yhtä karrella kuin se kuivunut muratti.

Vuosituhat vaihtui ja täytin 50 vuotta. Lahjaksi tuli monenlaista tavaraa ja eritoten kukkia. Yhdessä asetelmassa huomasin pienen muratin. "Tämä ei hyvää kirjoita!" ajattelin heti. Oli kuitenkin mukava juhlia. Ystäviä oli tullut Kaakonkulmalta asti silloisen Pirkanmaan alueelle. Henkilökunnalle, kuten pikkutytöt asian ilmaisivat, ei riittänyt herkullista muussia. En huomannut sanoa, että yksi pussi perunoita ei riitä. Kaikkea muuta oli yllinkyllin. Heti seuraavana päivänä hain käsiini sen kukkakorin, jossa olin muratin huomannut. Kiskoin kasvin juurineen korista ja työnsin puuhellaan, jossa loimusi tuli. Sen muratin kohdalle jäi ikuisiksi ajoiksi hellan pintalevyyn vaaleampi kohta. Mitä se merkitsi, sitä en silloin tiennyt, mutta monta murhetta seurasi sen vuoden jälkeen.

Viime vuodenvaihteessa olin lähes neljä kuukautta Jijonassa. Minulle esiteltiin marraskuussa myynnissä oleva asunto, vaikka en ollut asuntoa tullut etsimäänkään. Asunto kolahti heti sellaiselta, jossa minä voisin viettää talveni. Huoneisto tuntui niin omalta. Paluulippu Helsinkiin oli kuitenkin ostettu ja monta asiaa oli järjestettävä Suomessa ennen paluuta Espanjaan syksyllä. Sain Suomeen palatessani kukka-asetelman, jonka reunassa oli jälleen muratti. Minulla ei ollut sydäntä sanoa, että tuo ei tiedä hyvää. Kun palaveri oli päättynyt ja jäin yksin, revin muratin heti irti asetelmasta ja iltaisella tipsulenkillä kiikutin sen roskapussissa jätteisiin. Se muratti oli jo tehnyt kuitenkin tehtävänsä ja sisäänlämpiävässä pikkukylässä tapahtui niin paljon kummallisuuksia, joita en mitenkään voinut ymmärtää. Täydellistä pahansuopuuttakin!

Alicanten lentokentän lämpö tuntui hyvältä syyskuun lopulla. Oli kiva palata kotiin. Kiemurainen tie johti 500 metrin korkeuteen merenpinnasta. Huonekalut olivat samoilla paikoilla kuin huhtikuun lyhyellä kaupantekomatkallanikin. Kohta siirtelin niitä itselleni paremmin toimiville paikoille. Jääkaappi ja pöytä vaihtoivat sijojaan. Työtilan sängyn kantoon sain kantoapua. Muratti roikkui edelleen valkoisella seinällä. Pieni railo oli syntynyt muratin lähellä olevaan kulmaukseen. Uskomatonta on se, että kivi elää. Sitä en kuitenkaan voinut uskoa, että viikon päästä aurinko pilkisti kulmauksesta sisään. Olin aivan kauhuissani! Katonrajasta valo pilkotti vielä enemmän. Muratti oli saanut kyydin roskikseen muutamaa päivää aiemmin. Mitä olisikaan tapahtunut, ellen sitä liikettä olisi tehnyt?

Onneksi Jijonan muutaman suomalaisen joukossa on ammattitaitoisia ihmisiä. Asuntoon jääneistä tavaroista löytyi uusia kattotiilejä ja pussi kipsijauhetta. Syksy toi apuun muurarin! Ensiapu on annettu ja ulkotyöt jatkuvat viikon parin päästä. Paikkaus kesti tämän päivän rajun ukkossateen. Voin levollisesti painaa pääni tyynyyn.

Viime kesän muuton jälkeen ajattelin kirjoittaa oveen: "Jos joku on tuomassa minulle lahjaksi tavaraa, saatan vaikka ampua." Saman teen tämän jälkeen, jos näen yhdenkin lehden muratista tupaan tuomisissa.

 

 

 

Aurinko oli noussut jo melko korkealla ja kuu kuitenkin möllötti vielä taivaalla. Lauantaiaamu oli saanut ihmiset ajoissa kauppaan. Masymasin pihassa oli jo monta autoa. Tipsuille piti hakea viikonlopuksi ruokaa. Olisi varmaan syytä kirjoittaa kauppalista valmiiksi kotona. Koriin tulee kerättyä aina liikaa kannettavaa. Kovasti kaipaan jo reppua, jonka muistaakseni sujautin autoon. Toivottavasti! Paljon jäi pakkaamatta tuikitarpeellista.

Tänään oli sovittu käynti San Joaniin. Viime talvena sain Wi-fin kautta käyttää leipurin nettiyhteyttä. Nyt on matka pidentynyt hieman ja on monta paksua betoniseinää välissä. On hankittava oma nettiyhteys. Mervi oli tulkkina mukana. Tällä kielitaidolla ei tilauksen hienosäätö olisi onnistunut. Movistarilta löytyikin edullinen paketti, johon sisältyi myös espanjalainen puhelinnumero. Meni mummolla elämä taas hipaisupuhelimen opettelemiseksi. Myyjä lupaili, että kaapelityöt saattavat onnistua tulevalla viikolla. Sitä ennen ei netti pelitä.

Viikonloppu perjantai-illasta sunnuntai-iltaan oli ystävien kanssa puuhastelua. Tuula lahjoitti rahapuun ja painava kasvi tulikin kevyesti kolmipyöräisillä ostoskärryillä neljänteen kerrokseen terassille asti. Tascan ovensuussa istuin muutaman tunnin ja väänsin englantia Markin, Paulin ja Kikon kanssa. Anan ja nuoremman espanjalaisnaisen kanssa vaihdettiin kuulumisia paikallisella kielellä. Se on sellaista vielä asteella "mitä kuuluu, oikein hyvää, entä sinulle, milloin tulit, tipsujen iät ja nimet jne" -keskustelua. Sanavarasto varmaan karttuu kevättä kohti.

Sunnuntain hommiin saattaa verottaja jo puuttua. Kahden tipsun pesu ja puunaus, jonka jälkeen yllättävä iltapäivä campolla. Makitat saivat kyytiä ja lavat uusia välipuita. Varsin vauhdikas ja moni-ilmeinen viikonloppu on siis takana. Tipsut tietenkin joka menossa mukana.