Puhelinherätys pirisi aamuyöstä klo 4.00. Olimme valmiita lentokentän keikkaan. Minä ainakin pystyssä. Hereillä en kuitenkaan. Onneksi minun ei tarvinnut ajaa. Tuskin olisin pimeässä osannut lentokentälle, kun en ole sinne päivälläkään vielä ajanut. Auto ja pirteä kuljettaja saapuivat perjantaina iltasella. Melkein ensimmäiset sanat olivat: "Eihän minun tänään tarvitse ajaa autoa enää?" Voin kuvitella maasturin jälkeen lähes 5000 kilometrin ajon pienellä Getzilläni, joka oli ääriään myöten täynnä tavaraa. Melkoisen haasteellinen reissu, joka sanoiksi puettuna oli Keski-Euroopan lomaviikot. Kaksi viikkoa takana ja ansaittua lepoa ei tullut Jijonassakaan.

Kolme vapaaehtoista odotti malttamattomina autonpurkaustalkoita. Jyrki ehti hädin tuskin tuntia huilata, kun kieppasin kaupungin ympäri ja saavuin kapealle kadulle. Tavarat oli saatava äkkiä pois autosta, koska autoa ei voinut ohittaa kuin kävellen. Onneksi melkein kaikki tarvittava oli standardimittaisissa muovilaatikoissa. Punainen auto ilmestyi siksak-kulmasta näkyviin. Pari laatikkoa vielä ja sitten menoksi. Kiipesin tappomäen ylös ja ehdin vielä mainiosti kantotalkoisiin. Viimeisten laatikoitten kohdalla muistin, että pöydät ja ompelukone jäivät vielä peittojen alle. Uudestaan parkkipaikan kautta kaupungin ympäri. Autolla ajaminen tuntui kolmen viikon tauon jälkeen oudolta.

Kuvateksti: Purkupaikka oli tuon oikealla puolella olevan punaisen seinän ja postilaatikon välissä.

Perjantain urakan jälkeen teimme vielä iltalenkin linnakkeelle. Sant Joanin valot näkyivät kirkkaina ja alapuolella valaistu Jijonan kaupunki. Tasca Capetassa näytti olevan englantia puhuvaa porukkaa, joten tarjosin pienen hengäsdystauon mäkien ja rappusten kiipeämisen sivuun. Meininki oli juuri sellaista kuin espanjalaisessa pubissa aina. Kaikki ovat  äänessä ja joku puhuu viiden ihmisen ylitse jollekin toiselle. Alan vähitellen ymmärtää tätä espanjalaista tapaa puhua kovalla äänellä.

Lauantain tipsulenkin jälkeen kyselin Jyrkin halua pienelle maastokävelylle. Ihana vieras, kun kaikki kävi. Ihmettelimme rappusia noustessamme paketoituja kiviä. Asetelman tekotapaa en ollut aiemmin ajatellutkaan. Kaupunki on vuoren kupeessa ja vuoren takana maisemat ovat rauhallisen hiljaiset. Kapusimme rinteelle tehtyä kulkuväylää pitkin kohti linnaketta. Vastaan tuli tilallinen, joka näkyi alas ehdittyään menevän suljetusta portista maapaikalleen. Turistinainen heitti "Buenos dias ja heti perään Hasta luego." Montaa muuta emme siellä ylhäällä nähneetkään. Korkeanpaikankammoisena ylitin taas itseni. Menin hieman pidemmälle raunioilla. Hiukan minua järkytti, että viimetalvisesta kuvauspaikastani oli osa sortunut ja reikää ei ollut enää jäljellä. Silti uskalsin edetä, kun Jyrkin meno eteenpäin näytti niin varmalta. Alastulokin sujui suht´ hyvin takaatulevin reitinvalintaohjauksin.

Kuvateksti: Tästä reiästä oli oikeanpuoleinen osa kadonnut jonnekin viime talven jälkeen

Aika helposti sain kaverin puhuttua pääkadun varrelle jäätelöbaariin kahville ja halusin ehdottomasti tarjota paikallista turron-jäätelöä. Turron on täällä sesonkituote syksystä espanjalaisten jouluun eli Loppiaiseen asti. Turronia saa monissa muodoissa ja sen raaka-aineina käytetään manteleita, hunajaa ja kananmunan valkuaista. Mitä sitten lisätään turron-suklaaseen, sitä en tiedä. Itse pidän perusturronista. Sitä myydään suklaan tapaisissa levyissä. Voisin kuvitella, että se on jopa terveellistä.

Iltapäivällä ajelimme campolle. Melkoista serpentiiniä ovat nämä tiet tuonne ylöspäin. Ehkä totun ajamiseen, kun teen sitä omaan tahtiin rauhallisesti. Campolla saimme herkullista grilliruokaa ralliautojen säestäessä ruokailuhetkeämme. Mantelin kuoren särkeminen vasaralla aiheutti minulle pieniä ongelmia. Tämän jälkeen en ihmettele manteleitten hintaa. Teolliseen käyttöön tarkoitettuja manteleita varten on onneksi koneet. Laventeli, rosmariini ja meirami siivittivät keskusteluja, samoin yhteinen Tampere-tausta. Minulla on nyt rosmariinia muutama oksa repussa kotiintuomisina.

Illalla vietettiin lämminhenkistä ruokailuhetkeä edellisiltaisen talkooporukan kanssa. Olin ehtinyt tunnin ahertaa pöytien ja laatikoitten kimpussa ja saanut raivattua hiukan tilaa keittiöön. Jauhelihakeittoa jäi vielä pakastettavaksi asti. En näköjään osaa mitoittaa syömisiä henkilöiden lukumäärän suhteessa. On varmaan jäänyt takaraivoon perheenäidin pahe: Joka päivä ei tarvitse laittaa ruokaa, kun tekee kerralla enemmän.

Aamu alkoi sunnuntaina siis aikaisella herätyksellä. Tipsuista jompikumpi oli jättänyt melkoisen protestin autontuojan makuusijaan. Märästä vuoteesta oli takuuvarma, helppo nousu. Taisivat tipsut luulla lennon olevan taas edessä, kun punainen anoppi oli lattialla pakattuna täyteen tavaraa. Syyllinen ei ilmoittautunut teostaan millään muotoa.

Teeveekin toimii ja valkkasin DVD-elokuvistani kevyen version. Bambi 2 oli varsin mukavaa ja rentouttavaa katseltavaa. Suuri kiitoksen aihe on tuon auton ja tavaroitten tuonti tänne asti. Ompelukone on paikallaan. Tulostimen piuhaa en ole vielä löytänyt. Moni muu tavara etsii myös paikkaansa.

Uusi viikko on alkamassa uusin kujein.