Sauna, suomalainen sauna, on varmaan aihe, joka saa useimman meistä lämpenemään. Yksi kylpee sähkösaunassa, toinen lisää puita kiukaan alle ja kolmas sukeltaa lämmityksen aikana savusaunan savun katkuihin. Joku nauttii löylynsä tynnyrissä ja turkkilaisen saunankin salaisuudet ovat monille tuttuja.

Saunassa istutaan porukalla ja jonkun virkaan kuuluu löylyn heitto. Joku istuu löylyissä mieluummin yksin, omassa hyvässä seurassaan. Saunan riitit ovat silti jokaisella aivan oikeat. Saunan löylyistä kieltäytyjä saa usein ihmettelevän katseen. On meitäkin, joiden kuumansietokyky on heikentynyt. Saunassa viipyminen kestää silloin vain silmänräpäyksen ja saunominen suhteessa lämmittämiseen tuntuu melkoisen turhalta. Ei se sitä silloinkaan ole.

Tänään odotti telttasauna Jijonassa campolla lämmitystä. Istuimme nuotion ääressä, kun SaunaTonttu saapui paikalle. "Ilmoittakaa vain minulle, kun haluatte saunaan. Se on sytytyksestä 22 minuutin päästä valmis kylpemistä varten." Melkoinen kommentti kolmelle naiselle. Asiasta kehkeytyikin mielenkiintoinen ja syvällinen keskustelu. Jännite mies-nainen säilyi koko sananvaihdon ajan. Pohdimme saunomisen syvällistä ydintä ja nykytekniikan avulla mitattavaa 22 minuutin aikaa. Mielipiteiden vaihto tuntui vaativan melkein puheenvuorojen kirjaamisen keskustelupöytäkirjan muotoon. Sanankäänteet olivat varsin virallisia ja pyrkivät ehdottomaan tarkkuuteen.

Nuotion toisella puolella istui Martti, vastapäätä minua. Näin silmissäni pienen pojan, jonka isä on opettanut saunomisen rituaaleihin. Vesien kantamisen saunaan, puiden rahtaamisen kiukaan ja veden lämmitystä varten, pilkkeiden asettelun pesään ja tulitikun raapaisun. Saunominen alkaa jo paljon ennen ensimmäisten löylyjen heittämistä kiukaalle. Saunan lämmitystoimet virittävät mielen rentouttavaan löylyssä istumiseen. Vaatteet riisutaan pukuhuoneen naulakkoon. Sinne jätetään murheet, roolit ja tittelit. Saunassa istumme sellaisina kuin olemme. Kertojan kielikuvat luovat nuotion ympärille sanoinkuvaamattoman tunnelman. Suomessa saunomiseen kuuluu kesällä vastan teko. Jijonassa en ole nähnyt vihtaakaan.

Martti oli tänään SaunaTonttu. Joku tuumasi, että tontusta tulee mieleen tonto eli typerys, mutta mielsimme nyt tontulle positiivisen hengen. Keskustelussa vilahtivat myös saunamajuri, saunamikko ja joitain nimityksiä saatoin unohtaakin. Saunan lämmityksestä oli kuitenkin kysymys kaikkine rituaaleineen. Martti kertoo olevansa saunahullu ja tajuan asian varsin hyvin, kun kuuntelen hänen leppoisaa muisteluaan. Isällä on tärkeä osa perinteissä. Martti kertoo rakentaneensa monta saunaa. Hyvän saunan tekemisen opit ovat siirtyneet hänenkin pojalleen. Taitaa sen kuulemma vielä paremmin kuin Martti itse. Se on aikamieheltä paljon sanottu. Pojan ja isän väleissä säilyy usein kilpailuhenki lävitse koko elämän. Tunnen syvää kunnioitusta sanojaa kohtaan.

Kiukaan uuni on ladattu pienillä syttypuilla. Tikulla raapaisusta alkoi sovittu ajanmittaus. SaunaTonttumme on hyvin itsevarmasti tuonut eteemme 22 minuutin etapin. Onhan meitä juudaksiakin matkassa mukana. Naiset laittavat vastaan, vaikka vain periaatteesta. Nuotiossa loimuaa tuli. Keskustelujen lomassa tulee väliaikatietoja kuluneesta ajasta. Lavis-lavatanssijumppa -aihe saa SaunaTontun pyytämään: "Voitko näyttää meille esimerkin asiasta?" Älypuhelimet nousevat taas arvoon arvaamattomaan. Kohta soi "Kultainen nuoruus" ja sen mukana painon siirrot ja valssin askeleet campon epätasaisella maa-alustalla. Valvomon "Mikä kesä" kehkeyttää lanteet mukaansatempaaviin buggan askeliin.

Älypuhelimen ajanotto näytti 23 minuuttia! Olimme hetkeksi unohtaneet pääasian, saunan lämmityksen ja aikarajan. Kiirehdimme telttasaunan luo. SaunaTonttu jäi, varmana asiastaan, istumaan paikalleen. Kousikkaan vettä ja kiukaalle. Kiuas palkitsi lämmittäjän auvoisella pihahduksellaan. Telttasauna on valmis ensimmäisiä saunojia varten.

Suomalainen sauna, Jijonassa. Oikeaoppisesti, SaunaTontun lämmittämänä.

Prohibido el paso eli jalankulku kielletty. Tämän nyt tajuaa, kun portit on edessä ja maassa näkyy ylhäältä tippuneita lohkareita. Autolla ajaminen onkin sitten jo toinen juttu. Liikenneympyrässä on kaksi kaistaa. Jos satut olemaan ulommaisella kaistalla, niin taatusti joku suikkaa vauhdilla edestäsi seuraavasta rampista ulos. Siinä ei pahemmin asiasta etukäteen varoitella. Ympyrässä ajavalla on kuitenkin etuajo-oikeus kuten Suomessakin.

Ympyröistä saimmekin oikein korkeakoulun, kun etsimme tien 332 varrelta Renaultin liikettä, jonka kohdalta piti kääntyä kohti isoa rakennustarvikemyymälää. Kolmannessa ympyrässä kierrettiin parikin kertaa, mutta Renaultin mainosta ei näkynyt missään. Hondaa, Suzukia ja muita härveleitä näytti olevan kulmakaupassa tarjolla. Siis eteenpäin. Kaksi kertaa piti käydä Plaza Marin liikenneympyrässä saakka kääntymässä. Paluumatkalla huomasin isolla nimen Renault. Sitä vain oli menosuunnassa mahdotonta nähdä matalasta pakettiautosta ja olisi vielä pitänyt osata nousta oikeasta rampista ylös. Renaultin liike oli vasta sillan takana.

Selvisimme vihdoin Leroimerlinin pihaan ja noutopihakin löytyi aika helposti. Entrada ja Salida menevät minulta vielä sekaisin. Toisen auton perässä oli helppo suunnistaa. Nyt kun vielä ne rännit löytäisi. Hyppäsin ulos autosta myyjän kohdalla ja sanojen lisäksi näytin piirrostani. Eihän tässä tarvitse ollenkaan hävetä taitojaan, kun myyjä tajusi heti mistä oli kyse. Kiinnikkeitä vielä kysyin ja samasta paikasta kuulemma löytyvät. Pitihän myyjä vielä etsiä niiden kiinnikkeiden takia uudelleen auttamaan. Ensi maanantaina tai tiistaina tulee puuttuvia osia lisää. Päätettiin palata takaisin keskiviikkona tai torstaina. Viisasta ehkä täällä manaña-maassa.

Sain opastuksen Muxamelin autonpesupaikalle. Kuljettaja laittoi euron kolikon sisään ja tarvittavan määrän vettä huuhdellakseen auton ulkopuolelta. Imuri toimi myös euron kolikolla. Näiden jälkeen oli allas, josta sai vettä auton pyyhkimiseen sisältä. Kätevä paikka. Missäpä täällä muualla puhdistaisi autoaan. Eikä ole hinnassakaan moitteen varaa!

Bonalban kylän kahvilaan meno olikin sitten hieman hakusessa. Seuraavan liikenneympyrän kautta uusi yritys. Ne liikenneympyrät eivät sitten olekaan lähellä, kun pitäisi palata takaisin johonkin ohiajamaansa paikkaan. Vastaantulevan kaistan välissä on yhtenäinen viiva, joka merkitsee, että älä tässä edes unta nää kääntymisestä. Tuosta ongelmasta selvittiin kuitenkin melko helposti. Bonalbassa on isot tomaattiviljemät. Jos ostat espanjalaisia tomaatteja Suomessa, saatat löytää Bonalban nimen lähtöpaikkana. Golf-kentänkin vierestä ajettiin ja niitä kuulemma Alicantessa piisaa. Lentokentällä näkeekin usein golfareita erikoismatkatavaroineen.

Eilen hyppäsin jälleen kamujen kyytiin. Suunnistimme kohti Sant Joania. Kahvilassa oli mielenkiintoinen akvaario. Tummia kiviä oli koholla pohjassa ja punasävyiset kalat uiskentilivat ilman lasikattoa. Tuo isoin vaalea taisi olla 30 cm mittainen. Kalojen ruoka-aika oli varmaan lähellä tai sitten kaipasivat vain rapsutuksia. Ne nimittäin siirtyivät paikasta toiseen minun liikkeitteni mukaan.

Uudet kattotiilet on paikallaan ja sementtiä on lisää seinässäkin. Posti tulee nyt omaan laatikkooni. Parille taululle on löytynyt paikka ja työtila sai nauhaverhon oven suojaksi. Toisen sängyn olen luvannut hyvään tarkoitukseen. Tilalle tulee sohva. Keittiön kaapeista lähti suurin osa laseista. En ole Wishkyä ajatellut hetikohta juoda. Syvät lautaset vaihdoin uusin, sirompiin. Vanhat lähtevät samaan osoitteeseen mihin sänkykin on menossa. Olkkariin etsin pientä pyöreää pöytää. Vanha pöytä vie liikaa tilaa. Sitä voi joku muu kipeämmin tarvita. Postilaatikkokin on kadun varrella. Monta asiaa on edennyt tämänkin viikon aikana. Muutama uusi espanjalainen sanakin on jäänyt mieleen asioita hoitaessa. Ääntäminenkin alkaa vähitellen sujua. C-kirjain iin ja een edessä vie jo kielen englannin kielen th-asentoon. Ehkä joskus?

Tämä on joka-aamuinen näky aamulenkin alkupäästä. Jijonan autoliike on edessä ja ylhäällä vuorenkupeessa on linnoitukselle menevä kävelypolku. Oikean kulman taakse jää seimialue, jonka rakentamista mielenkiinnolla jälleen odotan. Reilun kuukauden päästä kaupungin nuoret työmiehet alkavat taas kuljettaa ihmishahmoja paikalle. Emma ja Wilma pistävät lenkillä välillä nelijarrun päälle. Tällä kertaa ne halusivat istua hetken portailla. Mikäs kiire meillä! Ja jos on kiire, niin silloin ainakin lenkillä vetkutellaan. Niin tipsujen tapaista.

Viikko on ollut täynnä yhteisiä hetkiä kavereitten kanssa. Siinä sivussa on hoitunut monen monta käytännön asiaa. Juttelut kadulla ja tilanteiden nopea vaihtuminen saavat välillä unohtamaan, mitä piti seuraavaksi tehdä. Hyvä etten jäänyt ilman saunaa. Unohdin totaalisesti puolituntia sitten sovitun ajan. Olin aamusella huokaissut, että voi kun pääsisin saunaan. Tilaisuus tarjottiin kuin yläkerrasta. Parvekkeelta.

Olipa mukava istua leppoisissa saunan löylyissä. Harmi vaan, kun tätä ei voi tavaksi ottaa.

Puhelinherätys pirisi aamuyöstä klo 4.00. Olimme valmiita lentokentän keikkaan. Minä ainakin pystyssä. Hereillä en kuitenkaan. Onneksi minun ei tarvinnut ajaa. Tuskin olisin pimeässä osannut lentokentälle, kun en ole sinne päivälläkään vielä ajanut. Auto ja pirteä kuljettaja saapuivat perjantaina iltasella. Melkein ensimmäiset sanat olivat: "Eihän minun tänään tarvitse ajaa autoa enää?" Voin kuvitella maasturin jälkeen lähes 5000 kilometrin ajon pienellä Getzilläni, joka oli ääriään myöten täynnä tavaraa. Melkoisen haasteellinen reissu, joka sanoiksi puettuna oli Keski-Euroopan lomaviikot. Kaksi viikkoa takana ja ansaittua lepoa ei tullut Jijonassakaan.

Kolme vapaaehtoista odotti malttamattomina autonpurkaustalkoita. Jyrki ehti hädin tuskin tuntia huilata, kun kieppasin kaupungin ympäri ja saavuin kapealle kadulle. Tavarat oli saatava äkkiä pois autosta, koska autoa ei voinut ohittaa kuin kävellen. Onneksi melkein kaikki tarvittava oli standardimittaisissa muovilaatikoissa. Punainen auto ilmestyi siksak-kulmasta näkyviin. Pari laatikkoa vielä ja sitten menoksi. Kiipesin tappomäen ylös ja ehdin vielä mainiosti kantotalkoisiin. Viimeisten laatikoitten kohdalla muistin, että pöydät ja ompelukone jäivät vielä peittojen alle. Uudestaan parkkipaikan kautta kaupungin ympäri. Autolla ajaminen tuntui kolmen viikon tauon jälkeen oudolta.

Kuvateksti: Purkupaikka oli tuon oikealla puolella olevan punaisen seinän ja postilaatikon välissä.

Perjantain urakan jälkeen teimme vielä iltalenkin linnakkeelle. Sant Joanin valot näkyivät kirkkaina ja alapuolella valaistu Jijonan kaupunki. Tasca Capetassa näytti olevan englantia puhuvaa porukkaa, joten tarjosin pienen hengäsdystauon mäkien ja rappusten kiipeämisen sivuun. Meininki oli juuri sellaista kuin espanjalaisessa pubissa aina. Kaikki ovat  äänessä ja joku puhuu viiden ihmisen ylitse jollekin toiselle. Alan vähitellen ymmärtää tätä espanjalaista tapaa puhua kovalla äänellä.

Lauantain tipsulenkin jälkeen kyselin Jyrkin halua pienelle maastokävelylle. Ihana vieras, kun kaikki kävi. Ihmettelimme rappusia noustessamme paketoituja kiviä. Asetelman tekotapaa en ollut aiemmin ajatellutkaan. Kaupunki on vuoren kupeessa ja vuoren takana maisemat ovat rauhallisen hiljaiset. Kapusimme rinteelle tehtyä kulkuväylää pitkin kohti linnaketta. Vastaan tuli tilallinen, joka näkyi alas ehdittyään menevän suljetusta portista maapaikalleen. Turistinainen heitti "Buenos dias ja heti perään Hasta luego." Montaa muuta emme siellä ylhäällä nähneetkään. Korkeanpaikankammoisena ylitin taas itseni. Menin hieman pidemmälle raunioilla. Hiukan minua järkytti, että viimetalvisesta kuvauspaikastani oli osa sortunut ja reikää ei ollut enää jäljellä. Silti uskalsin edetä, kun Jyrkin meno eteenpäin näytti niin varmalta. Alastulokin sujui suht´ hyvin takaatulevin reitinvalintaohjauksin.

Kuvateksti: Tästä reiästä oli oikeanpuoleinen osa kadonnut jonnekin viime talven jälkeen

Aika helposti sain kaverin puhuttua pääkadun varrelle jäätelöbaariin kahville ja halusin ehdottomasti tarjota paikallista turron-jäätelöä. Turron on täällä sesonkituote syksystä espanjalaisten jouluun eli Loppiaiseen asti. Turronia saa monissa muodoissa ja sen raaka-aineina käytetään manteleita, hunajaa ja kananmunan valkuaista. Mitä sitten lisätään turron-suklaaseen, sitä en tiedä. Itse pidän perusturronista. Sitä myydään suklaan tapaisissa levyissä. Voisin kuvitella, että se on jopa terveellistä.

Iltapäivällä ajelimme campolle. Melkoista serpentiiniä ovat nämä tiet tuonne ylöspäin. Ehkä totun ajamiseen, kun teen sitä omaan tahtiin rauhallisesti. Campolla saimme herkullista grilliruokaa ralliautojen säestäessä ruokailuhetkeämme. Mantelin kuoren särkeminen vasaralla aiheutti minulle pieniä ongelmia. Tämän jälkeen en ihmettele manteleitten hintaa. Teolliseen käyttöön tarkoitettuja manteleita varten on onneksi koneet. Laventeli, rosmariini ja meirami siivittivät keskusteluja, samoin yhteinen Tampere-tausta. Minulla on nyt rosmariinia muutama oksa repussa kotiintuomisina.

Illalla vietettiin lämminhenkistä ruokailuhetkeä edellisiltaisen talkooporukan kanssa. Olin ehtinyt tunnin ahertaa pöytien ja laatikoitten kimpussa ja saanut raivattua hiukan tilaa keittiöön. Jauhelihakeittoa jäi vielä pakastettavaksi asti. En näköjään osaa mitoittaa syömisiä henkilöiden lukumäärän suhteessa. On varmaan jäänyt takaraivoon perheenäidin pahe: Joka päivä ei tarvitse laittaa ruokaa, kun tekee kerralla enemmän.

Aamu alkoi sunnuntaina siis aikaisella herätyksellä. Tipsuista jompikumpi oli jättänyt melkoisen protestin autontuojan makuusijaan. Märästä vuoteesta oli takuuvarma, helppo nousu. Taisivat tipsut luulla lennon olevan taas edessä, kun punainen anoppi oli lattialla pakattuna täyteen tavaraa. Syyllinen ei ilmoittautunut teostaan millään muotoa.

Teeveekin toimii ja valkkasin DVD-elokuvistani kevyen version. Bambi 2 oli varsin mukavaa ja rentouttavaa katseltavaa. Suuri kiitoksen aihe on tuon auton ja tavaroitten tuonti tänne asti. Ompelukone on paikallaan. Tulostimen piuhaa en ole vielä löytänyt. Moni muu tavara etsii myös paikkaansa.

Uusi viikko on alkamassa uusin kujein.

Viime talvena otin Jijonan asunnosta kuvia. Tuo tekomuratti tuolla tyhjällä seinällä häiritsi minua jo silloin. Minäkö muka taikauskoinen? Pois se minusta, mutta murateista on elämässäni monta tarinaa ja koskaan ne kasvit eivät ole minulle hyvää tienneet.

Kaakonkulmalla sain todella ison muratin uuteen kotiin tupaantuliaislahjaksi. Olin kuullut murateista tarinoita, mutta minähän en sellaisiin usko. Muratti sai ykköspaikan amppelissa olohuoneessa. Oli se vihreä ja kaunis. Varmaan maksanutkin paljon? Isoilla viherkasveilla on kukkakaupoissa hintaa. Minä en ole mikään viherpeukalo ja aavistin jo, että tuo kasvihan ei kauaa tule loistamaan. Oliko ennuste huono vai astuiko taikausko kuvaan? Vuoden se kukka roikkui siinä amppelissa kuivettuneine varsineen. Lehdet olivat aikaa sitten pudonneet. Kaikki asiat menivät niin pieleen kuin vain voi mennä. Olin itse vähintään yhtä karrella kuin se kuivunut muratti.

Vuosituhat vaihtui ja täytin 50 vuotta. Lahjaksi tuli monenlaista tavaraa ja eritoten kukkia. Yhdessä asetelmassa huomasin pienen muratin. "Tämä ei hyvää kirjoita!" ajattelin heti. Oli kuitenkin mukava juhlia. Ystäviä oli tullut Kaakonkulmalta asti silloisen Pirkanmaan alueelle. Henkilökunnalle, kuten pikkutytöt asian ilmaisivat, ei riittänyt herkullista muussia. En huomannut sanoa, että yksi pussi perunoita ei riitä. Kaikkea muuta oli yllinkyllin. Heti seuraavana päivänä hain käsiini sen kukkakorin, jossa olin muratin huomannut. Kiskoin kasvin juurineen korista ja työnsin puuhellaan, jossa loimusi tuli. Sen muratin kohdalle jäi ikuisiksi ajoiksi hellan pintalevyyn vaaleampi kohta. Mitä se merkitsi, sitä en silloin tiennyt, mutta monta murhetta seurasi sen vuoden jälkeen.

Viime vuodenvaihteessa olin lähes neljä kuukautta Jijonassa. Minulle esiteltiin marraskuussa myynnissä oleva asunto, vaikka en ollut asuntoa tullut etsimäänkään. Asunto kolahti heti sellaiselta, jossa minä voisin viettää talveni. Huoneisto tuntui niin omalta. Paluulippu Helsinkiin oli kuitenkin ostettu ja monta asiaa oli järjestettävä Suomessa ennen paluuta Espanjaan syksyllä. Sain Suomeen palatessani kukka-asetelman, jonka reunassa oli jälleen muratti. Minulla ei ollut sydäntä sanoa, että tuo ei tiedä hyvää. Kun palaveri oli päättynyt ja jäin yksin, revin muratin heti irti asetelmasta ja iltaisella tipsulenkillä kiikutin sen roskapussissa jätteisiin. Se muratti oli jo tehnyt kuitenkin tehtävänsä ja sisäänlämpiävässä pikkukylässä tapahtui niin paljon kummallisuuksia, joita en mitenkään voinut ymmärtää. Täydellistä pahansuopuuttakin!

Alicanten lentokentän lämpö tuntui hyvältä syyskuun lopulla. Oli kiva palata kotiin. Kiemurainen tie johti 500 metrin korkeuteen merenpinnasta. Huonekalut olivat samoilla paikoilla kuin huhtikuun lyhyellä kaupantekomatkallanikin. Kohta siirtelin niitä itselleni paremmin toimiville paikoille. Jääkaappi ja pöytä vaihtoivat sijojaan. Työtilan sängyn kantoon sain kantoapua. Muratti roikkui edelleen valkoisella seinällä. Pieni railo oli syntynyt muratin lähellä olevaan kulmaukseen. Uskomatonta on se, että kivi elää. Sitä en kuitenkaan voinut uskoa, että viikon päästä aurinko pilkisti kulmauksesta sisään. Olin aivan kauhuissani! Katonrajasta valo pilkotti vielä enemmän. Muratti oli saanut kyydin roskikseen muutamaa päivää aiemmin. Mitä olisikaan tapahtunut, ellen sitä liikettä olisi tehnyt?

Onneksi Jijonan muutaman suomalaisen joukossa on ammattitaitoisia ihmisiä. Asuntoon jääneistä tavaroista löytyi uusia kattotiilejä ja pussi kipsijauhetta. Syksy toi apuun muurarin! Ensiapu on annettu ja ulkotyöt jatkuvat viikon parin päästä. Paikkaus kesti tämän päivän rajun ukkossateen. Voin levollisesti painaa pääni tyynyyn.

Viime kesän muuton jälkeen ajattelin kirjoittaa oveen: "Jos joku on tuomassa minulle lahjaksi tavaraa, saatan vaikka ampua." Saman teen tämän jälkeen, jos näen yhdenkin lehden muratista tupaan tuomisissa.

Aurinko oli noussut jo melko korkealla ja kuu kuitenkin möllötti vielä taivaalla. Lauantaiaamu oli saanut ihmiset ajoissa kauppaan. Masymasin pihassa oli jo monta autoa. Tipsuille piti hakea viikonlopuksi ruokaa. Olisi varmaan syytä kirjoittaa kauppalista valmiiksi kotona. Koriin tulee kerättyä aina liikaa kannettavaa. Kovasti kaipaan jo reppua, jonka muistaakseni sujautin autoon. Toivottavasti! Paljon jäi pakkaamatta tuikitarpeellista.

Tänään oli sovittu käynti San Joaniin. Viime talvena sain Wi-fin kautta käyttää leipurin nettiyhteyttä. Nyt on matka pidentynyt hieman ja on monta paksua betoniseinää välissä. On hankittava oma nettiyhteys. Mervi oli tulkkina mukana. Tällä kielitaidolla ei tilauksen hienosäätö olisi onnistunut. Movistarilta löytyikin edullinen paketti, johon sisältyi myös espanjalainen puhelinnumero. Meni mummolla elämä taas hipaisupuhelimen opettelemiseksi. Myyjä lupaili, että kaapelityöt saattavat onnistua tulevalla viikolla. Sitä ennen ei netti pelitä.

Viikonloppu perjantai-illasta sunnuntai-iltaan oli ystävien kanssa puuhastelua. Tuula lahjoitti rahapuun ja painava kasvi tulikin kevyesti kolmipyöräisillä ostoskärryillä neljänteen kerrokseen terassille asti. Tascan ovensuussa istuin muutaman tunnin ja väänsin englantia Markin, Paulin ja Kikon kanssa. Anan ja nuoremman espanjalaisnaisen kanssa vaihdettiin kuulumisia paikallisella kielellä. Se on sellaista vielä asteella "mitä kuuluu, oikein hyvää, entä sinulle, milloin tulit, tipsujen iät ja nimet jne" -keskustelua. Sanavarasto varmaan karttuu kevättä kohti.

Sunnuntain hommiin saattaa verottaja jo puuttua. Kahden tipsun pesu ja puunaus, jonka jälkeen yllättävä iltapäivä campolla. Makitat saivat kyytiä ja lavat uusia välipuita. Varsin vauhdikas ja moni-ilmeinen viikonloppu on siis takana. Tipsut tietenkin joka menossa mukana.

Syyskuu vaihtui lokakuuksi.

Illalla vein roskapussin koukkuun ja olin kompastua keskellä porrastasannetta oleviin isoihin miehen lenkkareihin. Pesukone linkosi oven takana ja tuntui kuin olisi ollut maanjäristys Richterin asteikolla ties kuinka paljon. Tänä aamuna rappusilla oli toisenlaiset lenkkarit ja porrastasanteella kuivumassa ne edellisiltana pestyt pyykit. Muutaman päivän kokemuksella olen huomannut, että portaissa ei kannata kulkea ulkomuistin varassa. Ulko-ovella on viimeistään hyvä tarkistaa, ettei astu kadulle liian suurissa monoissa.

Chino juoksi leipurin kulmalla vastaan kepin kanssa. Kepinheitto pelasti koirien suuremmalta remuamiselta tänä aamuna. Päivällä Chinoa ei juuri näe. Leipurit nousevat anivarhain, joten luulen heidän nukkuvan kunnon siestan päivällä. Lenkkeilimme alakaupungin laitamilla. Nousimme sieltä pääkadulle. Viime talvena puut pudottivat viimeiset lehtensä kohta tulomme jälkeen. Nyt pääkatua kaunistavat vihreillä lehdillä verhotut puut.

Palasimme takaisin vanhan kaupungin puolelle vihannestorin portaiden kautta. Tori on auki markkinapäivänä eli tiistaisin. Tuoreita hedelmiä ja vihanneksia tulee kerättyä välillä liikaa kannettavaksi ja Pepe lykkää kasseihin vielä extraakin kaupantekijäisiksi. Edessä on sitten melkoinen kantomatka kotiin. Luulen, että tipsujenkin lihakset kipeytyivät aluksi portaissa ja ylämäissä. Onneksi on aikaa venytellä jäseniä ja antaa niille lämpöhoitoa.

Viime keväänä kävin verikokeissa Jijonasta palattuani ja yllätyin, kun hb oli 141. Tuollaisia lukemia en ole nähnyt sitten 1980-luvun. On ollut lähempänä 120 jatkuvasti. Sainpa asiaan aivan loogisen selvityksen. Korkeanpaikan leiri nostaa punasolujen määrää, joten hempparin kohotus on jälleen alkanut.

Rohkeana tyttönä painelin pankkiin ilman tulkkia. Sain pankkikirjani ajantasalle ja samalla opetuksen siihen, miten päivitän koneella kirjan, nostan kirjalta rahaa tai talletan sinne lisää. Kaikki toimii automaatilla sujuvasti. Kysyin myös dokumentteja, joista minulle oli sähköpostissa ilmoitettu. Keskustelu pankkivirkailijan kanssa oli varsin hupaisaa. Kommunikoimme englanniksi ja välillä heitimme kumpikin jonkun sanan espanjaa sekaan. "Si si, vale, vale.." Alkuperäinen kauppakirja oli kuitenkin kädessäni, kun poistuin pankista. Internet-ongelmani pankkitietoihini oli myös setvitty. Olin oikeastaan hiukan ylpeä itsestäni.

Eilinen ilta sujui lupsakasti suomalaisten kanssa, niin kuin edellinenkin. Tänään ajattelin tehdä jotain huushollin eteen. Avasin keittiön laatikon ja vielä toisenkin. Ihan tarpeellista tavaraa näyttivät sisältävän, mutta sijoittaisin kyllä muualle. Totesin tipsuille, että pakki puuttuu. Suuntasimme lenkin jälkeen kiinalaiseen aarreaittaan. Tarjolla oli vain yksi pakki, mutta en minä enempää tarvinnutkaan.

Emma: "No nyt on äiskällä se pakki! Pysyypähän hetken aikaa kotona aloillaan, kun lajittelee tuohon työkalut ja ruuvit järjestykseen. Olin minäkin kiinalaisessa mukana ostoksilla. Onneksi me saadaan Wilman kanssa jäädä kassan lähelle. En kyllä kestäisi joka hyllyvälin kiertämistä. Sympatiat on kyllä miesten puolella. Täytyy olla melkoisen pitkäpinnainen tyyppi, jos lähtee naisen kanssa kauppaan ostoksille."

Kiinalaisessa kaupassa piti käydä tänään useamman kerrankin. Keittiö kaipasi tiskivateja ja suurempaa roskista. Kaunis pinkinvärinen, upouusi lattiamoppi odottaa myös ahkeraa käyttäjää. Toivottavasti ei ole käynyt samalla tavalla täällä kuin Suomessa! Kotiapulainen on ottanut siellä lopputilin puolenvuoden välein. Roskat kerätään Jijonassa joka ilta. Pussin saa viedä klo 20.00 jälkeen koukkuun ulko-oven viereen. Roska-auto noutaa pussit myöhemmin iltasella. Minkäänlaista lajittelua ei kotitaloudessa tehdä. Niin ainakin olen asian ymmärtänyt. Ehkä asia selviää minulle paremmin, kun opin kieltä enemmän.

Wilman sosiaalisuus on kohtalokasta. Nyt osasin jo arvata rapsutuksen syyn heti. Musta kirppu vipelsi vinhaa vauhtia aluskarvan seassa. Sandran eläinlääkäriasema oli tänään kiinni. Ehkä käyn kolmannen kerran kiinalaisessa siestan jälkeen. Saan purettua muovilaatikoihin nuo viiden pahvilaatikon sisällöt, jotka viime talvelta sain jo jättää asuntoon, vaikka kauppa oli vasta suullisen sopimuksen varassa. Jonkun laatikon pohjalta saattaa löytyä rohtoa kirppuihin ja muihin loisiin, ettei mene koko elämä rapsutteluksi. Nirri pois siipeilijöiltä!

Seimialueella oli kaupungin työmiehiä. Aluetta selvästi jo siistittiin. Kaivo oli jo paikallaan. Ehkä sen on ollut siellä viime talvesta asti? Punapippuripuun oksia oli myös karsittu jalkakäytävälle. Osansa saivat myös muutkin kadunvarren kasvit. Autoliikkeen kulmalla törötti uskollisesti viimetalvinen sulho odottamassa. Onneksi kummallakaan tipsulla ei ole juoksuja. Tappomäki on melkoinen kantaa.

Aamusella on hyvä käydä ostoksilla Masymasissa. Kierros on nopea tehdä, kun väkeä ei ole vielä paljoa liikkeellä. Kauppakassin sisältö on pakko kertoa. Tuntuu aivan uskomattomalta kesän Sale-ostojen jälkeen:

• 85 g     salamia siivuina
• 200 g   Edamia siivuina
• 175 g   salaattisekoitusta
• 400 g   salaattisekoitusta
• 300 g   juustopaloja yrttien kanssa öljyssä
• 250 g   vuohen juustoa
• 2 kpl    avomaan kurkkua
• 400 g   rouheinen, viipaloitu sekaleipä
• 1 kpl    banaani
• 1 kpl    pesusieni
• 1 l       Vanish-nestettä
• 1 l       Coco-suihkusaippua
• 500 ml suuvettä
• 175 g   Friskies herkkutankoja tipsuille
• 1,5 l     Sangriaa

Kaikki yhteensä tasan 18 e! Salessa piti kytätä -30 %:n ostoja ja kauppakassin hinta oli sittenkin jo muutamalla tuotteella aina kahdenkympin pintaan. Tänään on siis salaattipäivä!

Vanhan kaupungin kadut ovat kapeat ja sokkeloiset. Viime tipassa ei autolla kannata lähteä mihinkään. Kuvan tilanne on todella tuttu näky. Leipomon autoa lastataan. Takana odottaa kuorma-auto ja jonoa on perässä senkin jälkeen. Koko kitkerän sanavaraston tai kansainvälisen merkin näyttäminen ei tilanteessa auta. Mañana...ehkä tilanteesta silloin selvitään?

Istuin koneessa ja ihmettelin, että olenko minä tosiaankin jo tässä. Matkalla kohti Jijonaa! Melkoinen taakka laskeutui hartioiltani. Auto oli jäänyt pakattuna Tampereelle odottelemaan seuraavan lauantain lähtöä kohti Keski-Eurooppaa. Postin kautta jouduin laittamaan yhden kevyemmän tavaraerän. Uskomatonta juoksua piisasi pari viimeistä viikkoa kaiken Suomen muuttotouhun jälkeen. Koneessa muistin television kaukosäätimen ja CD-levyjä en ehtinyt aamulla kasaamaan viimeiseen laatikkoon. Joululevyt sentään. Auto tuntui ajaessa omaan takapuoleenkin melko raskaalta. Toista oli tuo kaikki Jijonaan matkaava rompe verrattuna pelkkään koiraboxiin takatilassa.

Toisessa kärryssä kolme matkalaukkua ja läppärilaukku, toisessa iso koiraboxi. Ylileveä kuljetus, jonka kanssa oli pujottelemista Alicanten lentokentällä. Juuri, kun sain kärryt kulkemaan säädyllisesti rinnakkain ja mukavaa vauhtia, sattui eteeni pari hitaampaa mummoa. Formulakuskin tavoin pieni jarrutus ja uusi kiihdytys mutkaan, ettei hakija luule meidän jääneen koneesta. Kyynel silmäkulmassa otin vastaan Espanjan lämmön.

Tipsut tuntuivat muistavan viimetalviset lenkkireitit. Monta vanhaa kamuakin tavattiin iltalenkin aikana. Koti oli tipsuille ja minulle kuitenkin uusi. Harri oli ladannut jääkaappiin syömistä viikonlopun varalle. Iltapalaa löytyi joka tytölle. Sen jälkeen ei jaksanutkaan juuri muuta kuin kallistaa päänsä tyynylle. Tyynyä sain kuitenkin hieman etsiä. Nopeat syövät hitaat! Sänky oli vallattu. Suomessa meillä on sentään 120 cm:n sänky ja siinäkin monta kertaa todella ahdasta. Nyt piti mahtua yhden hengen vuoteeseen. Melkein tekemätön paikka.

Onneksi se anoppi oli lattialla!

Olin herännyt virkeänä ja täynnä suunnitelmia päivää varten Pidensin aamulenkkiä kaupungin alapuolella olevalle aluelle. Arvelin Emman ja Wilman nukkuvan tyytyväisenä useamman tunnin reippailun jälkeen. Saisin tehdä huonekalujen siirtelyä ihan rauhassa. Laskelmoin asian aivan oikein. Tipsut nukkuivat aivan raatoina terassilla pitkän aikaa. Kirkon kellot soivat joka vartin päästä. Sekään ei tuntunut nukkujia haittaavan.

Jossain vaiheessa kuulin ulkoa jylinää. Ihan kuin ukkostaisi? Onhan ilma ollut kyllä aamusta asti hautovan kuumaa. Taivaalle oli ilmestynyt tummia pilviä. Jylinä jatkui lähes taukoamatta toista tuntia ennen kuin näin ensimmäisen salaaman. Viime talvena ei ollut ainoatakaan ukkosen ilmaa ja Suomessakin taisi kertaan pariin ukkostaminen jäädä tänä kesänä. Ilmat olivat pari kuukautta todella viileät. Akkasta taisi paremminkin olla? Piisasihan siinäkin yritystä räiskeeseen.

Illalla sain kutsun saunaan. Ehdin jo hyvin, kun olin tehnyt tavaroitten siirtelyä enemmän kuin olin sunnuntaille ajatellutkaan. Oli mukava tavata tuttuja saman katon alla. Tapasin myös Riston, Paulan ja Martin. Ilta on täynnä mielenkiintoisia keskusteluja, palikoitten paikalleen asettamista ja toisen ihmisen avointa kohtaamista. Käsi toisen käden hellässä huomassa, aivan kuin se olisi siinä aina ollut. Ehkä se on joskus ollutkin?